Ajattelin tässä postauksessa kertoa hiukan itsestäni, menneistä sekä elämässäni juuri nyt tapahtuvista asioista ja ihmisistä, jotta kaikki saavat käsityksen missä mennään.

Hei, olen Kultanaamioinen, asun Pirkanmaalla, ja minulla on kaksi kissaa sekä neljä kämppistä. Olen määritelmällisesti sinkku, mutta muuten vain monimutkaistanut ihmissuhteeni (haparoin polyamorian suunnassa), olen 25 vuotta nuori ja olen viettänyt tämän kevään 2012 työharjoittelussa eräällä harrastajateatterilla. Tällä hetkellä pohdin fanaatikkojen jästipäisyyttä jopa selvien todisteiden edessä, kirjoittamista, maailmaa, ihmisiä, rakkautta ja sitä, miten eksien kanssa tulisi toimia. Pidän kaakaosta, työstäni, lentämisestä, eläimistä, runoista, uimisesta, leirinuotioiden vapauden tuoksusta ja filosofisten kysymysten pohtimisesta. Ainakin.

Olen kotoisin pääkaupunkiseudun lähiöistä, mutta olen muuttanut elämäni aikana 9-10 kertaa laskutavasta riippuen. Minut on aikanani otettu huostaan pikkusisareni Natalian kanssa äitimme mielisairauden vuoksi. Kaikenlaista epävakautta ja murhetta oli elämässä tuolloin, ja äiti sekoili uskonlahkoissa, joiden ristiriitaisten oppien mukaan koetti meitä kasvattaa. Huolehdin lähes yksin pikkusiskostani enkä tajunnut sosiaalisista säännöistä juuri mitään, myöhemmin minulla on todettu Asperger-piirteitä. Lapsuuteni ei siis ollut mikään paras mahdollinen, mutta se oli minun lapsuuteni. Olemme olleet yhdessä lastenkodissa ja kahdessa sijaisperheessä. Meidät pidettiin onneksi yhdessä eri perheisiin pakottamisen sijaan. Toisesta sijaisperheestä tuli elämään monenkirjava joukko muitakin "siskoja", ja toinen biologinen pikkusiskoni, Irene, syntyi kymmenen vuotta minusta myöhässä, minun ja Natalian juuri vaihdettua sijaisperhettä. Välit sijaisvanhempiin ovat ainakin minulla olleet ongelmalliset erinäisistä syistä. Nyt olemme molemmat täysikäisiä ja rakennamme omaa elämäämme. Olen tällä hetkellä työtön ja velkainen, mutta en murehdi sitä liikoja.

 

SEURUSTELUSUHTEET

En määrittele itseäni muiden ihmisten kautta tai välistemme suhteiden kautta, mutta olen oppinut itsestäni matkalla muun muassa näiden ihmisten kanssa paljon, ja he ovat olleet hyvin merkittäviä (aikuis)elämäni varrella. Tämä ei ole se, kuka olen, mutta kaikki tämä on ollut osaltaan muodostamassa minua, haastamassa minua etsimään itseäni ja kysymään itseltäni tärkeitä kysymyksiä rakkaudesta ja elämästä.

2004-2007: Aloin seurustella ensimmäistä kertaa lukion toisella luokalla. Vuosi oli 2004, Kultanaamioinen ja Uneksija löysivät toisensa. Kaksi ulkopuolista näki yhteisyyden, ymmärtäjän, taistelutoverin ja kodin toisissaan. Kolme ja puoli vuotta kestänyt suhde näki hyviä ja huonoja aikoja (yhä useammin hyvin dramaattisissa masennusfiiliksissä, jotka eivät sinänsä johtuneet suhteesta), kaukosuhdevuoden ja avoimeksi suhteeksi muuttumisen. Joskus vuoden 2007 paikkeilla, tämän ensimmäisen parisuhteeni rakoillessa ja lopulta hajotessa kommunikaation loppumiseen, pohdin paljon useampiin yhtäaikaisiin ihastuksiini liittyvää problematiikkaa.

2008: Tämä kuitenkin unohtui joksikin aikaa, kun tapasin Korpinsiiven. Mystistä karismaa huokuva surusilmäinen muusikonrenttu hurmasi jalat altani ennen kuin edes tajusi kunnolla tavanneensa minut, hiljaisen tumman hahmon baarin pöydän toisella puolella. Kiinnostus toiseenkin suuntaan syttyi yksien tutustumistreffien jälkeen, mutta vasta jonkin ajan päästä, yhteisellä keikalla. Kummankin oma pimeys liikahti arastellen yhteistä valoa kohti, päivä kerrallaan, mutta sitten ystävän kuolema särki Korpinsiiven ja sitä myöten lupaava uusi alku ryömi takaisin pimeyteen ja takertui itseensä samoin kuin ihminen toiseen. Hoivasuhde häämötti. Tajusin rakastuneeni, enkä olisi osannut päästää irti ollenkaan ellei Korpinsiipi olisi työntänyt minua pois luotaan. Silloin en sitä ymmärtänyt enkä olisi osannut nähdäkään, mutta vaikka minuun sattuikin Korpinsiiven teko, se pelasti mitä pelastettavissa oli. Myöhemmin välimme liudentuivat ystävyydeksi, vaikka elättelinkin toiveita enemmästä. Vuosien aikana tunteet palasivat pintaan useasti, ja nyt tuntuu että ne ovat tulleet jäädäkseen. Koetan elää asian kanssa, mutta aina en onnistu pitämään päätäni pystyssä ja selkää suorassa sydämen vetäessä minua kohti maata painollaan.

2009-2010: Akuuteimman kivistyksen hiukan laannuttua osasin taas katsoa ympärilleni, ja elämässäni etäisenä kaverina läsnäollut suloinen, jos kohta kovin hämmentyneen oloinen Toiveikas, ajelehti lähelleni. Hän oli epätodennäköinen vaihtoehto monestakin syystä, mutta yhteiset ystävämme olivat pudota penkiltä siksi, että hän oli uskossa ja minä, no, mitä sen täydellinen vastakohta sitten onkaan. Ateisti kai, vaikka vierastankin sitä sanaa, koska se ei kerro, mihin ihminen sitten uskoo, ainoastaan määrittelee sen, mihin hän ei usko (jumaliin). Emme kuitenkaan koskaan tapelleet asiasta. Jossain vaiheessa suhdetta Korpinsiipi alkoi taas osoittaa kiinnostusta allekirjoittanutta kohtaan, ja päädyimme sänkyyn. Kerroin rehellisenä ihmisenä Toiveikkaalle, hän antoi minulle anteeksi silkkaa ymmärtäväisyyttään menneitä vaikeita vaiheeseen jääneitä ihmissuhdeasioita (ja minua) kohtaan. Seurustelimme lopulta vähän yli vuoden, olimme molemmat suurimman osan ajasta ihan maassa, enkä kirjoittanut melkein mitään koko aikana vaikka kirjoittaminen on ollut aina elämäni. Erosimme Toiveikkaan vedotessa tunteiden puuttumiseen ja voimattomuuteen.

Totesin, että en koeta enää väkisin vääntää itseäni perinteisen parisuhteen muottiin, koska se ei kerran tuntunut omalta. Lähipiirissäni ollut ihminen avasi silmiäni polyamorian eli monisuhteisuuden osalta, ja sain kielen ajatuksille ja tuntemuksille, joista en olisi aiemmin osannut tai voinut puhua sanaakaan ilman, että olisin jo omilla sanoillani tuominnut itseni moraalittomaksi. Tuntui, että tämä on varmaan aika hyvää kehitystä, vaikka se ei lopulta elämänpolkuni olisikaan. Tuntui, että polyamorisuus avasi minulle mahdollisuuksia oppia itselleni välttämättömiä asioita, joita en muuten oppisi.

Useita kuukausia myöhemmin intiaanikesä toi elämääni rennon oloisen Hippiäisen, jolle juuri nimen saanut polyamorinen identiteetinpalaseni tuntui hiukan yllättäen olevan ihan okei. Vietimme renttuelämää emmekä murehtineet, kunnes talven tullen tämä nuuskamuikkusmainen hahmo katosi kuten oli saapunutkin, hiljaa ja äkkiarvaamatta. Tapasimme seuraavan kerran vasta kaksi vuotta myöhemmin.

2011: Irc-kanavan kesämiitti aiheutti hämmentävän kohtaamisen. Netitse ärsyttävältä vaikuttanut hahmo, Kettupoika, olikin mukava, älykäs ja ujo, ja ennen kaikkea oikea ihminen eikä mikään provosointimasiina. Olin ymmärtänyt hänen huumoriaan sen verran vaillinaisesti, että olin saanut aivan väärän käsityksen. Niinhän siinä kävi, että alkuvaikeilujen jälkeen ihastuminen kasvoi molemmin puolin, vaikka heti ensimmäisenä yönä olin kertonut olevani poly. Kettupoika ei kuitenkaan tuntenut olevansa valmis mihinkään sitoumuksiin. Pikku hiljaa sain hänen kuortaan kuunneltua auki, ja luottamus kurotti, kuulemma pitkästä aikaa, kohti muita ihmisiä. Mitään ei oltu sovittu ja kaikki eteni kovin hitaasti, epäröiden.

Loppukesä on näemmä vaarallista aikaa ja tuottaa lyhyitä sekä ongelmallisia, jos kohta oppimiseen johtavia, suhteita. Tällä kertaa elämään tipahti Ruman terassille suorapuheinen mutta arvoituksellinen Ihmetohtori (nimitys kuvaa enemmän luonteenlaatua kuin koulutustasoa), jonka kanssa heti ensitapaamista seuraavana päivänä emme osanneet pikniköidä alle viiden tunnin. Hyvin omalaatuinen suhde alkoi optimistisen mielialan vallitessa, polyyskaan ei kuulemma haitannut, ei vaikka toinen mahdollinen tuleva kumppani oli jo olemassa siellä jossain. Ei, ennen kuin tuli syvempiä tunteita kuvioihin: rakastuminen, jota seurasi kiusanhenkenä mustasukkaisuus. Pitkällisen kipuilun jälkeen suhde loppui enemmän tai vähemmän yhteisellä päätöksellä.

2012: Kettupoika jäi kuvioihin. Ihan taannoin elämä heitti nappulat jälleen ympäri pöytää, kun vanha ihastus, Systeemiherra, alkoi yllättäen iskeä kipinää. Asiat puhuttiin selväksi, osa on edelleen kesken...